Miksi Suomi on turvallisin maa asua?

Teemu Ruoho

Lapland

Olet varmasti kuullut monen suomalaisen sanoneen, että on ihanaa asua Suomessa, koska Suomi on yksi maailman turvallisimmista maista asua. Mikä tekee Suomesta turvallisen maan asua? 

Useimmat meistä arvostavat turvallisuutta ja turvallista elinympäristöä. Tässä mielessä Suomi on erittäin hyvä maa asua. Suomi on valittu WEF:n World Economic Fortumin mukaan ensimmäiselle sijalle turvallisimmista maista. Tutkimusten mukaan jopa 89% suomalaisista on kertonut pitävänsä Suomea turvallisena maana asua. Mistä tämä sitten kertoo? 

Rikollisuus

Suomessa tehdään huomattavasti vähemmän rikoksia, kuin monessa muussa maassa ympäri maailman. Ihmiset kokevat olonsa turvalliseksi ja luottavaiseksi, kun ei tarvitse pelätä joutuvansa rikoksen uhriksi samalla tavalla, kuin monissa muissa maissa. Rikollisuus on toki nousussa, mutta kaiken kaikkiaan voidaan todeta, että Suomi on tässäkin suhteessa erittäin turvallinen asuinmaa. Eniten rikollisuutta Suomessa on suurissa kaupungeissa, mutta pienissä kaupungeissa rikollisuutta ei ole juuri ollenkaan. Tästä saamme olla erittäin kiitollisia. Suomessa ei ole suurta pelkoa terrorismista.

Naapurimaat

Suomella on hyvät suhteet naapurimaihinsa ja menneet erimielisyyden esimerkiksi Venäjän kanssa on sovittu eikä uhkaa mistään suunnasta ole näköpiirissä. Rajamuodollisuudet Ruotsin ja Norjan rajoilla ovat erittäin vähäisen ja vain Venäjän suuntaan tarvitaan viisumi. Yhteistyö kaikkien rajanaapureiden kanssa sujuu joustavasti. Se on yksi syy, miksi Suomi on turvallisin maa asua.

Rakentaminen

Suomessa myös asuminen on järjestetty turvalliseksi. Jokaisella Suomalaisella on oikeus asuntoon, tosin toiset eivät halua asua normaaleiden oletusten mukaisesti, vaan asuvat mökeillä tai muissa vaihtoehtoisissa paikoissa. Talokanta on koko Suomessa kohtalaisen uutta ja maassamme kiinnitetään paljon huomiota rakennusten kuntoon, asianmukaiseen ja terveeseen rakentamiseen. Jo vuosia Suomen rakennusmarkkinoilla on ollut tarjolla valmistaloja. Valmistalot ovat oivallinen vaihtoehto kiireiselle ihmiselle, joka arvostaa omaa aikaansa. Valmistalot valmistetaan ammattilaisten tekeminä perustuksista avainten luovutukseen eli valmistalot ovat erinomainen, turvallinen ja helppo ratkaisu omasta talosta haaveilevalle. Valmistaloissa budjetti pitää suhteellisen hyvin. Talotoimitus pitää sisällään suurimman osan rakennustöistä ja lisäkustannuksiksi jää vain maansiirtokulut, pihatyöt ja erilaiset viranomais- ja lupamaksut. Valmistaloa suunnitellessasi voit ottaa huomioon helppoudessa myös sen, että talo voidaan suunnitella täysin valmiiksi toiveidesi mukaisesti eikä sinun tarvitse välttämättä ehtiä edes mukaan talon suunnitteluun. Valmistalot ovat myös erittäin kustannustehokas vaihtoehto rakentamiseen. Rakennusyritykset osaavat hinnoitella talot huolella.

Matkustelu

Matkustelu Suomessa lisääntyy vuosi toisensa jälkeen eikä Suomea turhaan kutsutakaan tuhansien järvien maaksi. Suomesta löytyy luontomatkailijalle lukematon määrä upeita kansallispuistoja ja puhdasta luontoa. Nähtävää riittää Etelä- ja Länsi-Suomen upeista merenrannoista Keski-Suomen järvimaisemiin ja pohjoisen karumpaan luontoon. Myös Merenkurkun luonnonperintöalue avaa täysin uudenlaisen kokemuksen monelle matkailijalle. Merenkurkussa maan kohoaminen on edelleen voimakasta jääkauden jäljiltä ja maa nouseekin yhden sentin joka ikinen vuosi. Voit tehdä pikaisen laskutoimituksen, kuinka paljon maa on noussut Merenkurkussa omasta syntymästäsi alkaen. Aika paljon vai mitä? Maailmanperintöalueella on edelleen selkeästi näkyvissä jäämassojen kulkureitit ja matkailu Maailmanperintöalueelle kasvaakin jatkuvasti. Suomen Lapissa matkailija voi törmätä tiellä kulkeviin porotokkiin. Porot vaeltavat Lapin luonnossa vapaina ja ovatkin upea näky matkailijalle. Lapin joet tarjoavat hyvät kalastusmahdollisuudet kosken pientareella saattaa nähdä lohen hyppäävän kohti ylävirtaa. Matkailu Suomessa ei ole halvinta, mutta Suomi-neito tarjoaa paljon nähtävää ja koettavaa matkailijalle. Matkustelu avartaa näkemään erilaisia asioita ja näkemään asiat toisella tavalla. Matkustelu onkin erittäin suositeltavaa, koska se kasvattaa ihmistä todella paljon. Suomessa matkustelua voidaan pitää turvallisena, vaikka menneiden vuosian telttailijat ovatkin suurimmaksi osaksi kadonneet. Lapin erämaassa ja saaristossa näkee silti harvakseltaan telttailijoita rinkat mukanaan. Matkailu asuntovaunulla ja –autolla on lisääntynyt voimakkaasti ja Suomessa tällainen matkustelu on erittäin turvallista verrattuna useisiin muihin maihin. 

Meillä on asiat täällä pohjolassa hyvin ja saamme nauttia turvallisesta olosta ja elosta, hyvistä ja asiamukaisista kodeistamme ja turvallisesta matkailusta. Täytyy muistuttaa myös siitä, että terveydenhuolto on suomessa huippuluokkaa ja se tuo osaltaan turvallisuutta suomalaisten keskuuteen. Meidän ei tarvitse täällä kohtuuttomasti pelätä tarttuvia tauteja ja suomalaiset rokotetaan hyvin kaikkein vaarallisimpia tauteja vastaan. Matkustelumahdollisuuksia on paljon ja nähtävää riittää vauvasta vaariin. Kodin rakentajille on tarjolla valmistalot laajoine vaihtoehtoineen. Saamme olla ylpeitä suomalaisuudesta ja turvallisesta kotimaastamme!

Vieritä ylös